Archive

Posts Tagged ‘google’

Yt-neuvotteluindeksi

January 15th, 2009

Yt-neuvottelut tuntuvat tällä hetkellä olevan suosittu puheenaihe niin Suomessa kuin muuallakin. yt-neuvottelut aloittaneiden yritysten määrä kasvaa koko ajan ja samainen trendi näkyy myös netin hakukoneissa aihetta käsittelevien termien suosion kasvuna.

Googlen Insights for Search-palvelusta voi selvittää hakujen määrää maan ja ajan perusteella. Tein tuon perusteella tilaston Suomesta tehdyistä hauista yt-hakusanalla viimeisen 12kk aikana ja käppyrä näytti aika vahvasti ylöspäin. Loppuvuonna 2008 ja alkuvuonna 2009 yt-neuvotteluiden määrä oli noususuunnassa ja määrä yt-neuvottelut aloittaneista yrityksistä kasvaa edelleen. Ihmiset ovat kuitenkin lomailleet joulun aikaan myös yt-huolista, koska joulun tienoilla hakujen määrä on dramaattisesti pudonnut.

Epätieteellinen YT-neuvotteluindeksi: http://www.google.com/insights/search/#q=yt-neuvottelut&geo=FI&cmpt=q

Muut ,

Paikannus kännykkään ilman GPS-sovitinta Google Maps Mobilella

November 28th, 2007

Google julkaisi tänään uuden version kännykkäkarttasovelluksestaan. Uudessa Google Maps Mobilessa pystyt paikantamaan itsesi vaikkei käytössäsi kartta olekaan GPSää. Paikantaminen toimii kolmiomittauksella kännykkäverkon solujen tietoja vertaamalla. Tosin ainakaan täällä Keski-Uudellamaalla tuo ominaisuus ei näyttänyt toimivan. Google Maps Mobile tukee myös nykyään kännykän sisäistä tai bluetooth-liitäntäistä GeePeeäSsääkin.

Google Maps Mobilen voit ladata täältä

Tekniikka , , ,

Kartta Italian matkalta

August 25th, 2007

Kokosin muutaman viikon takaisen Pohjois-Italian matkan kohteet kartalle. Sami vinkkasi Pinserissä, että nyt tuon embed-koodin saa suoraan Google mapsista.

Omaan blogiin tai nettisivuille on siis nyt helppo upottaa kartta keikka- tai tapahtumapaikoista tai listata matkakohteita kuten alla.
Kohteet Pohjois-Italiassa

Näytä suurempi kartta
Katso paikkoja Google Earthissa

Pohjois-Italia 7-8/2007 , , , , ,