Suuntana Saksa

7.5.2008 | kirjoittajana T | Tagit:

Seuraava ulkomaanmatka suuntautuu Saksaan. Menolennot Müncheniin on varattu juhannusviikolle ja paluu on tuosta parin viikon päästä. Lentokentältä otamme auton ja ajelemme sillä ensitilassa parisen sataa kilometriä Bambergiin oluita nauttimaan ja muutenkin kaupunkia ihailemaan.

Jos hyvin menee niin autoilureitit tallentuu Nokia Sports Trackerin avulla myös kartalle.

olutmatkalla Bambergissa

9.9.2007 | kirjoittajana T | Tagit:

Sain mahdollisuuden lähteä vakavasti oluisiin suhtautuvan ryhmän mukana pitkäksi viikonlopuksi Saksan Bambergiin. Matka alkoi perjantaiaamuna ja päättyi maanantai-iltana. Lennot otimme Frankfurtiin ja sieltä matka jatkui DB:n junilla eteenpäin.

Matka oli antoisa niin oluiden kuin maisemien suhteen. Vuokrasimme bussin, jolla kiersimme maaseutupanimoita ja niiden bierkellereitä Bambergin ympäristössä. Jotkut kellerit olivat jo sulkeneet kylmän sään vuoksi, joten kaikkiin emme päässeet.

Pääsin viikonlopun aikana maistamaan Bambergissa yhdeksän eri panimon oluita ja tuon lisäksi vielä muutamaa eri olutta bussikierroksella. Maaseudun bierkellereissä on tunnelmaa. Jotkut kellerit on ylhäällä mäen rinteessä, joten puitteet oluen nauttimiselle olivat kohdallaan.

Tapasimme matkallamme myös Bamberg Beer Guiden perustajan Fred Waltmanin. Fred on amerikkalainen koodaaja, joka käy Bambergissa oluella vähän väliä. Tällä kertaa hän oli matkassa isänsä kanssa.

Bamberg on kaupunkinakin tosi hieno. Vanhoja rakennuksia ja kirkkoja, sekä kaupungin keskellä virtaava Main-joki tuovat tunnelmaa. Suosittelen.

Bamberg Wikipediassa
Bambergin kartta
Bamberg Beer Guide

Muistelot osa1 - Autostadt

4.8.2005 | kirjoittajana T | Tagit:

Nyt on jo melkein viikon ehtinyt sulatella Euroopan turneeta. Matkalla näki paljon uusia maita ja paikkoja.

Käsittelenpä tässä ensimmäisessä muistelossa Saksaa ja siellä tarkemmin Autostadtia

Autostadt on Wolfsburgin kaupunkiin vuonna 2000 avattu autoilun teemapuisto, jossa vierailee vuosittain yli 2 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Puiston kymmenettä miljoonatta vierailijaa juhlittiin tämän vuoden helmikuussa.

Elämyskaupungiksikin tituleeratussa Autostadtissa voit tutustua autoihin ja autoilun tulevaisuuteen historiaa unohtamatta. Autostadtissa on jokaiselle Volkswagen-konsernin merkille oma merkkipaviljonkinsa, joissa näihin autoihin pääsee paremmin tutustumaan. Parhaiten paviljongeista jäi mieleen Bentleyn, Lamborghinin ja Audin paviljongit.

Autostadtin maamerkkeinä toimivat kaksi 42 metriä korkeaa varastotornia, joihin voidaan varastoida yhteensä 800 autoa kerrallaan. Tornissa toimii tietokoneohjattu hissi, joka hakee ja vie autot automaattisesti. Autonostaja voi halutessaan noutaa Volkkarinsa tehtaalta jolloin auto luovutetaan hänelle suoraan varastotornista. Itseasiassa jo joka kolmas saksalainen volkkarinostaja tekeekin jo näin ja jo yli 600 000 autoa on jo luovutettu tällä tavalla.

Autostadtiin pääsee autolla (yllätys) A2-valtatietä pitkin joko Hannoverin tai Berliinin suunnasta. Jos ei ole autolla liikenteessä niin junatkin autostadtiin kulkevat. Suomen Pendolino-junia vastaavat ICE-junat kulkevat Hannoverista Autostadtiin puolessa tunnissa.

Listätietoja www.autostadt.de

Alla kuvia Autostadtista ja sen ympäriltä. Kuvissa oleva vesialue on Mittelland-kanava.

Kohti Kööpenhaminaa

26.7.2005 | kirjoittajana T | Tagit:

 Saksa,Hampurista pohjoiseen
Kööpenhaminaa kohti ollaan matkalla.

Hampuri2

25.7.2005 | kirjoittajana T | Tagit:

 Saksa,Hampuri
Sovittiin jo eilen että lähdemme tänään yksittäin liikenteeseen. No minä lähdin junalla keskustaan ja toinen osapuoli kävellen St. Paulille.
Raportoin nyt täältä raatihuoneentorilta, jossa ei hirveesti ole ihmisiä. Ilma on pilvinen ja sadekuurojakin on ollut.
Aurinko ei meille ole tämän matkan aikana paljoa näyttäytynyt. Liettuassa, Puolassa ja Tsekissä emme nähneet aurinkoa ollenkaan. Ilma ei kuitenkaan ole ollut hirveän kylmä.
Nyt kun on Hampuria kierrellyt jo jonkin aikaa iski vähän nälkä. Kävin huitasemassa bratwurstia huiviin taas matka jatkuu. Hyviä bratwurstikoppeja on esim. keskustan Mönckebergstraßella.

seuraava sivu »